Luoticompak -uusi kilpalaji?

16.6.2020

Mikä se on?

Sain kutsun päästä tutustumaan mahdolliseen uuteen ammuntalajiin, Suomen Metsästäjäliiton kehittämään luoticompakiin. Sen verran tiesin, että ammutaan .22lr kiväärillä erilaisia liikkuvia ja paikallaan olevia kohteita, näillä tiedoin lähdin innoissani matkaan. Rata oli pystyttetty Metsästäjäliiton EtäErämessujen ajaksi, jossa se esiteltiinkiin verkossa livelähetyksenä.

Saavuin Lopen ampumaradalle 5.6.2020 klo 12.00 jossa olikin muutama muu kutsuttu jo paikalla. Tunnettekin varmasti osan porukasta; Terveiset ravintoketjun huipulta -blogia pyörittävä Janne, Haulikkokoulu & Kiväärikoulusta Marianna, Ville ja Markku, Instagramista tuttu Roebuck624 ja Sakon edustusta sekä tietysti Suomen Metsästäjäliitosta metsästysammuntapäällikkö Jussi Partanen ja ampumaratojen ympäristöasiantuntija Mari Oja.

Rata ja sen maalit kiinnosti kovasti koko poppoota

Siirryimme aluksi kahville jonne saapui myös metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola. Juteltiin liiton ajatuksista ja muista metsästykseen liittyvistä asioista ja saimme kysellä liiton näkemyksiä asioihin, keskustelu rullasi mukavasti, kunnes kellon viisarit näyttivät, että olisi aika lähteä ampumaan.

Tähän väliin lienee hyvä kertoa hieman lajin kehityksen historiaa ja ajatusta sen takana.

Ennen, siis 20-30 vuotta sitten, ampumaratoja oli ”jokaisella” seuralla ja sekä seurojen sisäisiä, että niiden välisiä kilpailuja järjestettiin, enää ei näin ole. Syitä siihen lienee turha tässä miettiä, mutta ampumakilpailut ja sitä kautta tietysti treenaaminen on vähentynyt, asiaan pitäisi saada muutos. Siitä ajatus oli siis lähtenyt, ja lyhyesti sanottuna, noin reilu vuosi siitä, pääsi allekirjoittanut kokeilemaan rataa. Sitä ennen rataa on suunniteltu ja mietitty, maalilaitteita on etsitty Ameerikoista asti ja kun asianmukaiset laitteet löytyi on esimerkiksi maalitauluja nyt testattu tuhansilla laukauksilla. Lajin aseeksi valikoitui pienoiskivääri edullisen harjoittelun ja varmasti myös maalien kestävyyden johdosta.

Yksi ammunnassa käytetyistä pienoiskivääreistä oli Tikka T1x UPR

Sitten toimintaa!

Mentiin radalle, jossa oli viisi erilaista ammuntapaikkaa, aivan kuten on haulikko-compakissakin. Erona vain se, että jokaiselta pisteeltä ammuttaisiin eri asennoista ja jopa tuilta. Aloitin oman kierrokseni kolmannelta paikalta, mutta lienee fiksumpaa, että käyn nuo paikat kevyesti läpi ensimmäisestä alkaen.

Siis viisi ampumapaikkaa, jossa jokaisessa erilainen asento ja viisi ammusta per paikka. Ensimmäisessä ampumapaikassa ammuttiin seisaaltaan, ilman tukea, liikkuvia ja paikallaan olevia maaleja. Toisessa ammuttiin yksijalkaisella tuella taas liikkuvia ja paikallaan olevia. Kolmannessa oli käytössä ”mikä tahansa” tuki. Paikalla oli kolmijalka, mutta oma Viper Flexini oli tässä sallittu, joten otin sen käyttööni, olihan tämä tutustumisen lisäksi myös hyvä mahdollisuus treenata ammuntaa, ja treenihän tulisi mielestäni tehdä mahdollisimman usein niillä välineillä joilla myös metsästetään.

Noh, asiaan… Neljännellä paikalla ammuttiin istuen, reppujakkaralla ja tuelta. Viimeinen rasti oli makuultaan ase tuettuna ”repun” päälle. Viimeisessä rastissa oli mielestäni haastavin kohde, 60m päässä oleva metson kuva, jossa osuma-alue oli vaivaiset 25mm. Tässä pitää olla jo varma, että aseen kohdistus on kunnossa. Kohteita, eli tauluja oli tosiaan seitsemän erilaista joissa vielä osaa ammuttiin sekä liikkeeseen, että paikalleen. Jotkut rastit olivat omassa tahdissa ammuttavia ja joissain maali oli näkyvillä vain 5 sekuntia. Tälläinen luoticompakratahan on juuri sellainen kuin sen pystyttäjä haluaa sen olevan ja se tuokin lajiin mukavaa haastetta kun joka paikassa voi olla hieman eritasoisia maalitauluja!

Ampuminen on keskittymiskykyä ja rauhallisuutta vaativa laji

Heti lähdöstä oli selvää, että tänne ei tultu kisaamaan, mutta hetki ennen ammunnan alkamista totesin meidän autokunnalle, että itse laitan sitten osutut hylsyt oikeaan taskuun ja missatut vasempaan. Vaikka siis kisaamaan ei tietenkään tultu, mutta olihan se selvä, että hieman pitää haastaa, vaikkakin leikkimielellä.

Kaiken kaikkiaan ammuin siis 25 ammuksesta 14 osumaa. Rehellisyyden nimissä en ole tyytyväinen tuohon, mutta ensimmäisellä yrittämällä sen täytyi olla ”ok” tulos, sillä koko meidän autokuntamme, siis kolme henkilöä, ampui tuon saman 14. Olipas tylsä kisa kun tarjolla oli kolme pronssia, ei voittajia.

Etualalla liikkuva peuramaali, sekä takana kääntyvä kettu ja metso jonka osuma-alue oli 25mm.
Kuva: Haulikkokoulu & Kiväärikoulu

Eniten noissa rasteissa minua rassasi se liikkuva karhu sekä 2,5cm metso. Yhden kokonaisen kierroksen siis ammuin. Lopuksi jäi hieman aikaa, ja halukkaat saivat vielä ampua haluamiaan rasteja ja tauluja. Itse menin tietysti siihen karhupisteelle jonka olin missannut, noin kahdeksan ohi menneen laukauksen jälkeen minulle annettiin uusi tähtäyspiste, jonka jälkeen seuraavat neljä kilauttivatkin pellin komeasti pystyyn. Korjasin vain noin 5cm tähtäyspistettä, mutta se riitti.

Ihmettelemässä tauluja
Kuva: Haulikkokoulu & Kiväärikoulu

Tässä myös oppi taas kerran sen, että se on aivan se ja sama miten hienosti se kivääri ja punapiste liikkuu kohteessa (tai sen edessä) jos se ei liiku oikeassa kohdassa. Yhtä tärkeää on siis sekä ammunnan treenaaminen kun teorian opettelu. Tässä tuo compak-rata on parhaimmillaan, on erilaisia liikkuvia kohteita ja erilaisia asentoja, aivan kuten on metsästettäessäkin. On toki erittäin tärkeää treenata perinteisellä hirviradalla, mutta jos jotain toivoisin ampumaradoille olisi se tämä!

Rata (jota me ammuimme) maksaa tällä hetkellä maalilaitteineen noin 12 000 euroa, joten ihan pieni sijoitus se ei ole. Joka tapauksessa toiveeni on, että pääsen tätä lajia treenaamaan jatkossa muuallakin kuin metsästäjäliiton tapahtumissa. Jos laitteisto tai niiden hankita kiinnostaa, niin minulta saa kyllä yhteystiedot josta laitteet saat!

Huhujen mukaan tänä vuonna saattaisi jo olla ensimmäiset ”viralliset” kilpailut, mutta ei niistä sen enempää ennen kuin asia on virallistettu.

Kesäterveisenä, menkäähän treenaamaan!
Yrssi

Jaa kirjoitus muillekin

8 vastausta

  1. No nyt löytyi kiinnostava laji ? Pienari on loistava ase harjoitteluun ja vielä jos pääsisi tuolla tavalla ampumaan erilaisia rastitehtäviä. Pitääkin seurata, jos kyseinen karavaani ilmaantuu tänne päin. Kiitos hyvin hyvin kirjoitetusta artikkelista ?

    1. Kyllä, kiinnostava ja erittäin hauska! Toivotaan, että rata liikkuu sinne jossain vaiheessa tai, että lajista tulee sen verran kiinnostava ja suosittu, että niitä alkaa ilmaantumaan ampumaradoille yleisesti!

      -Yrssi

  2. No nyt löytyi kiinnostava laji ? Pienari on loistava ase harjoitteluun ja vielä jos pääsisi tuolla tavalla ampumaan erilaisia rastitehtäviä. Pitääkin seurata, jos kyseinen karavaani ilmaantuu tänne päin. Kiitos hyvin hyvin kirjoitetusta artikkelista ?

  3. Laji on kyllä erinomainen mutta jos viralliseksi kilpailuksi tulee pitää löytyä paljon enemmän haastetta. Esimerkkinä karhutauluun ei tarvitse ottaa ennakkoa oikeastaan yhtään että kilahtaa, ainakaan viime vuoden sm kisojen aikaan järjestetyssä radassa. Nykyaikaiset piekkarit ampuvat 50m matkalle 10 laukauksen kasoja 1.5cm ja alaspäin, joten 2.5cm osuma-alue 60m päässä etenkään tuelta ei ole juuri temppu eikä mikään.

    1. Toki siitä radasta saa muokattua vaikeammankin. Eihän se ole kun vie karhua kauemmas tai pienentää osuma-aluetta. Nuo on kyllä mielestäni positiivisia ongelmia. Kunhan nyt ensin yleistyisi ??

  4. Laji on kyllä erinomainen mutta jos viralliseksi kilpailuksi tulee pitää löytyä paljon enemmän haastetta. Esimerkkinä karhutauluun ei tarvitse ottaa ennakkoa oikeastaan yhtään että kilahtaa, ainakaan viime vuoden sm kisojen aikaan järjestetyssä radassa. Nykyaikaiset piekkarit ampuvat 50m matkalle 10 laukauksen kasoja 1.5cm ja alaspäin, joten 2.5cm osuma-alue 60m päässä etenkään tuelta ei ole juuri temppu eikä mikään.

    1. Toki siitä radasta saa muokattua vaikeammankin. Eihän se ole kun vie karhua kauemmas tai pienentää osuma-aluetta. Nuo on kyllä mielestäni positiivisia ongelmia. Kunhan nyt ensin yleistyisi ??

Vastaa

Uutta kaupassa

Lisää
Luettavaa

Aimpoint GAIM

Mikä ihmeen GAIM? Olen kesän ajan päässyt tutustumaan Aimpointin kehittämään GAIM metsästys ja -ammuntasimulaattoriin ja selvittänyt onko se erittäin hauska peli vai ammuntaharjoittelua tukeva hankinta. Kyseessä on siis VR-laseilla käytettävä simulaattori jossa voi ampua aina savikiekkoja haulikolla ja riistaa kiväärillä. Laite toimii Oculus Quest -virtuaalilaseilla, ja vain niillä. Ampuminen/metsästys tapahtuu

Lue kirjoitus »
Beretta Ultraleggero

Beretta Ultraleggero

Ultraleggero (ultrakevyt) Beretta julkaisi tälle vuodelle täysin uudenlaisen tuotteen. Kolmisen vuotta kestänyt kehitystyö saatiin valmiiksi ja 20.5.2021 julkaistiin uusi ultrakevyt päällekkäispiippuinen 12/76 haulikko. Kyseessä on siis markkinoiden kevyin teräslukkorunkoinen päällekkäispiippuinen haulikko. Heti alussa lienee aiheellista mainita, että haulikko on ranskanlilja -merkinnällä vartustettu, joka tarkoittaa, että sillä saa ampua kaikkia korvaavia

Lue kirjoitus »

Lämpökamera kytikselle?

Hyötyä vai turhaa elektroniikkaa? Tällä hetkellä puhutaan paljon pimeänäkölaitteista ja siitä onko niiden käyttö eettistä tai miten eettistä se on, vai puhutaanko kenties ”huijaamisesta”? Onko laitteesta metsästyksen kannalta hyötyä vai onko repussa pelkästään turhaa elektroniikkaa? Kannattaako kytikselle tai metsästykseen hankkia lämpökamera?Jutun lopussa kerron oman mielipiteeni näihin kysymyksiin. Ensi kokemukseni Vuosi

Lue kirjoitus »