Metsästyskoiran hankinta

31.10.2020

Mikä rotu?

Olin jo pitkään, siis vuosia, harkinnut oman metsästyskoiran hankkimista. Mutta millainen koira se olisi, oli se suurin kysymys. Piti miettiä millaista jahtia tykkäisin eniten koiran kanssa tehdä. Mikä sopisi minulle luonteeltaan? Mikä olisi sopivin meidän talouteen? Millaiset mahdollisuudet olisi harjoittaa metsästystä sen kanssa? Tässä vain muutama kysymys joita mietin ja joita piti miettiä.

Tykkään käydä sorkkajahdeissa, mutta en kuulu seuraan, enkä oikein pääse tarpeeksi jahtiinkaan. Hyvät koirat toki pääsee aina jahtiin, mitäs jos hankkisin hirvikoiran ja kouluttaisin sen! Pääsisin hyvän koiran kanssa varmasti jahtiin, vaan haluanko olla se koiramies, vai olenko enemmän passimies? Ei se hirvikoira ehkä olekaan mun juttu. Entäs mäyräkoira? Mäykky olisi kyllä hauska pikku maastonakki. Se sopii paremmin kotikoiraksikin kun jämti tai joku muu hirvikoira. Toisaalta, olen antanut itseni ymmärtää, että mäykyt eivät oikein kovin hyvin pysy pihapiirissä ja tykkäävät tutkia ympäristöä vähän aidan toiseltakin puolelta, ja se taas ei ole mieleeni, siis hakea koiraa pitkin naapurustoa kerran viikossa.

Entäs sitten joku lintukoira? Haulikkojahdit on kivoja ja seisojat on komeita koiria, vaan nekin päivät kun olen kanalintujahdissa ovat ikävä kyllä turhan vähissä kauden aikana, eikä se ole reilua koiralle, että pääsee jahtiin vain viikon-kaksi vuodessa. Noutaja? Noutajathan voivat olla monikäyttöisiä, mutta labbis on tylsä tynnyri ihan kuten kultainennoutajakin. Novascotiannoutaja, se on nätti koira, olisiko siinä hauska metsästyskaveri?

Tälläistä ajatusleikkiä se oli pitkän aikaa. Vaimon kanssa katseltiin koiria ja kuunneltiin tuttujen kokemuksia. Tottakai seurailin jahdeissa koirien touhuja ja tietty luin netistä ja seurailin somesta muiden koirien elämää. Kyselin tottakai myös kavereiltani joilla metsästyskoiria oli, että miksi ovat valinneet juuri sen ja mitä he suosittelevat.
Tässä vaiheessa tietysti on helppo arvata, että valitsivat omansa, koska se on yksinkertaisesti maailman paras rotu, ja olisin suorastaan idiootti jos hankkisin jonkun muun rodun. Todennäköisesti onneksi löytyisi kuitenkin yksi kaveri jonka mielestä en olisi idiootti, eli sem jolta tuo tulevan koirani rotu siis jo löytyy.

Nykyinen sekarotuinen (50% laika 25% saksanpaimenkoira 25% husky) koiramme Nuka alkaa olla jo aika vanha, eli ehkä nyt olisi aika hankkia se toinen koira, sillä uuden hankkimien sen jälkeen, kun oma koira nukkuu pois on vaikeaa. Yrittää ikään kuin korvata vanha perheenjäsen, se on todella vaikeaa! Tiedän tämän siitä, että ollessani vielä lapsi meidän perheemme silloinen lemmikkikissa Misu nukkui pois, eikä tullut mieleenikään hankkia sille ”korvaajaa”, niin kovasti sen perheenjäsenen poismeno tuolloin vaikutti minuun.

Päätöksiä

Jahtikausi 2019-2020 oli alussa ja mietin, että mitkä ovat ne käyttötarkoitukset johon koiraa toden teolla käyttäisin. Päätin että metsästelen tämän kauden normaaliin tapaani, ja loppukaudesta teen yhteenvedon kaudesta, ja siitä, millaisissa tilanteissa olisi koira ollut hyvä apuri ja mukava seuralainen ja teen päätöksen!
Kausi meni mukavasti ja olikin erittäin monipuolinen. Tuli käytyä heti alkukaudesta kyyhkyjahdissa, jonka jälkeen alkoi vesilinnustus, sen jälkeen metsäkanalintu-, hirvi- ja peurajahdit.

Kun kausi alkoi olla lopullaan summasin sen, mietin milloin olisin tarvinut koiraa. Tilanteita oli useita, tässä ne ovat:
-Kyyhkyjahdissa jäi ikävä kyllä muutama oletettu saalislintu löytymättä.
-Sorsajahdissa jäi ikävä kyllä muutama oletettu saalislintu löytymättä.
-Sorsajahdissa jäi ikävä kyllä varmasti yksi lintu haavakoksi.
-Peurakytiksellä mustan maan aikaan (koko vuosi oli käytännössä lumeton) oli toisinaan työtä etsiä eräksi jäänyt peura, vaikkakin loppujen lopuksi kaikki ammutut peurat löytyivät hyvin läheltä ampumapaikkaa.

Nuo tilanteet olivat melkoisen selkeät! Noutaja olisi minun valintani. Vaikka muutama tuttavani oli kertonut, että ovat saaneet mäykyn noutamaan todella hyvin ja kaadetun eläimenhän se varmasti löytää myös, jonka lisäksi tietysti siitä saisi ajurin. Päätin kuitenkin hylätä tuon vaihtoehdon, sillä koin ettei tuo koiramiehen rooli peurajahdeissa ole se minun juttu, olen enemmän passimiehiä.

Rodun valinta

Loppukaudesta 19-20 olin sikajahdissa Etelä-Suomessa, ja siellä oli mukana metsästäjätär Hanna jolla oli koira mukanaan, selvisi että se oli käyttölinjainen kultainennoutaja, olipas siinä mallikelpoinen koira. Porukassa oli myös mukana metsästäjä Tomi, joka ammatikseen kouluttaa noutajia, tarkemmin sanottuna labradorinnoutajia. Viikonlopun aikana juteltiin paljon noutajista ja kävi melko selväksi, että noviisina en tulisi ihan helpolla Suomesta kultaista noutajaa saamaan. Vaikka sellainen ulkomailta asti haettaisi, olisi minun hankittava koiralle tuloksia kilpailuista. Se ei siinä vaiheessa ainakaan tuntunut omalta jutulta.

Tomilla sattui tuurikseni olemaan juuri tiineenä oleva narttu ja minulla saattaisi käydä tuuri. Jos pentuja olisikin tulossa reilusti, niin minulla olisi mahdollisuus saada niistä yksi. Rodun valinta oli tässä vaiheessa melko selkeä jos vain pentuja syntyisi sellainen määrä, että meille voitasiin yksi ottaa.

Pennut syntyivät helmikuun lopussa ja Tomilta tuli viesti, että minulle olisi pentu jos sen ottaisin ja sehän me otettiin. Seitsemän viikkoa myöhemmin, huntikuussa 2020, meille tuli keltainen labradorinnoutaja No More Drake, joka tottelee nimeä Jaki.

Jaki sulatti kaikkien sydämet heti ensimmäisinä päivinä

Koulutus

Kevät ja alkukesä meni koiraan tutustuessa ja sen minuun. Heti aluksi koulutimme koiraa yhdessä vaimon kanssa, ja pidimme koiraa yhteisenä. Se oli tietysti virhe, korona-aikana vaimo oli enemmän kotona, ja koirasta tuli aikalailla heti ”hänen koira”.

Koiran koulutus alkuvaiheesa on toki melkoisen yksinkertaista hommaa, luoksetuloa, istumista ja luoksetuloa sekä istumista. Näiden lisäksi erittäin tärkeää on myös luoksetulo!
Damia heiteltiin ja totutettiin sitä tuomaan ne minulle. Damien kanssa tämä ”puolison koira” -ongelma aluksi tulikin hyvin selväksi. Heitin damin ja annoin käskyn noutaa, niin Jaki veikin damin Päiville, ikään kuin ylpeänä sanoen, ”katso mitä löysin”. Tästä tietysti tulin hieman jopa mustasukkaiseksi, sillä minullehan sen piti se tuoda, sehän on perskele mun koira!

Tomi on ollut iso apu kasvattajana, häneltä on saatu paljon hyviä neuvoja ja niillä neuvoilla tästäkin ongelmasta päästiin sitten kesän lopulla eroon. Sovittiin kotona, että minä ruokin, minä koulutan, minä komennan jne.. Pikkuhiljaa Jaki alkoi olemaan enemmän minun koirani. Koulutuskin alkoi tuntumaan, ainakin minusta, paljon hauskemmalta. Tuntui, että Jakille ja minulle syntyi selkeä yhteys.

Loppukesä ja alkusyksy meni perusharjoitteilla, damia heitettiin, vietiin maastoon, heitettiin esteiden yli jne… Koira noutaa hyvin kunhan se näkee että jotain noudettavaa on, eli näkee minun (tai jonkun muun) heittävän jotain. Kävin kyyhkyjahdeissa ja sorsassa, teki mieli ottaa Jaki mukaan, mutta en halunnut ottaa turhia riskejä siitä, että se repisi saliin, tai ei toisikaan sitä minulle. Näistä tulisi helposti ongelmia tulevaisuutta ajatellen. Kuitenkin ajattelin, että ehkä sitä sitten loppukaudesta.

Iso osa treenistä edelleen on istumista ja paikallaan oloa.

Ensimmäinen jahti

Lokakuussa 2020 sain kaveriltani viestin, että olivat saaneet valkoposkihanhille erikoislupia tuhojen estämisen vuoksi ja sain kutsun osallistua tuohon hommaan, jos vain päivät sopisi. Ajattelin, että tämä voisi olla hyvä testi Jakille, selkeät tilanteet ja avarassa pellossa. Noita poikkeuslupahanhiahan saisi ampua vain tietyllä alueella ja tietynlaisille pelloille.

Tuli se päivä lokauun loppupuolella viimein, kun päivämäärät sopisi molemmille. Sovin, että otan Jakin mukaan ja ajellaan heille iltapäivästä jolloin tehdään suunnitelmat.
Pääsin pelipaikoille ja hanhet olivatkin järvessä, pitäsi odottaa, että ne tulisivat peltoon. Tässä välissä tuli ehdotus, että mennään eräälle pienelle lammelle, siellä on hyvin ollut sorsia viimeaikoina. No perkeles, metsällehän tänne oli tultu, ja sorsan saisi sentään laittaa ruoaksikin Välitietona tähän, että valkoposkihanhia ei saa tietenkään syödä, ne tulee haudata, polttaa tai jättää peltoon peloitteeksi. Miksi näin? En keksi muuta selitystä kuin ”sääntösuomi”. Noh, me otettiin Jakin kanssa kaveri haulikkoineen kyytiin ja lähdettiin sorsaan.

Kaveri näytti minulle passin leveän ojan varresta ja menimme siihen Jakin kanssa odottamaan, kun hän hiippailisi lammelle ja ajaisi mahdolliset sorsat meidän suuntaan. Päästiin passiin, ja tuli ihmeellinen tunne… Jumalauta, mua jännitti! Enpäs muista koska viimeksi olisi tullut sorsajahdissa tälläinen tunne, että oikeasti alkoi jännittämään. Ei mua tietenkään jännittänyt osuisinko tai tulisiko jotain ammuttavaa, vaan jos tulisi, niin miten Jaki pelaisi? Mitä se tekee? Kiinnostaako sitä?
Olin muutaman kerran kesällä ottanut sen mukaan ampumaradalle ja näyttänyt sille kuollutta sorsaa ja kyyhkyä. Ei sitä ampuminen haitannut ja kyllä se niistä linnuista oli tosi kiinnostunut ja innoissan. Silti jännitti, yllättävän paljon!

Kaveri pääsi 100m päässä olevalle lammelle ja noin 50 sorsaa nousi ilmaan. Hän oli sanonut, että odota passissa rauhassa, yleensä ne kaartaa ensin toiseen suuntaan ja sitten tulee siitä yli. Kun sorsat oli ilmassa kaverini ampui kerran, ja sitten vielä uudellen kahdesti. Näin kun noin 50 metrin päähän meistä tippui sorsa. Se koko iso parvi lensi turhan kaukaa meistä, ei toivoakaan ampua. Viimein viimeinen pari tuli noin 35m päästä minua ja Jakia, päätin koittaa, pummihan se oli. Ei tullut sorsaa eräksi. Noh, onneksi näin yhdet tippuvan kaverin toimesta peltoon. Siinä olisi Jakille nyt hyvä testi. Käänsin katseen Jakiin joka istui hieman täristen vieressäni. Käveltiin muutaman metrin päähän passista sanoin Jakille ”istu!”. Menin viereen ja ojensin käden suoraksi kohden leveän ojan toiselle puolelle tippunutta sorsaa ja sanoin ”eteen!” Jaki katsoi minua kuin idioottia, jos se osaisi puhua se olisi varmasti sanonut ”en todellaakaan oo menossa tonne, et sä sinne mitään ole heittänyt, koitatko huijata?”. Tässä vaiheessa ajattelin, että ei saatana, nyt ei tule mitään. Lähdettiin kävelemään kohti kaveria joka oli ampunut kolmesti ja ainakin yksi siis oli tippunut, sen näin.

Päästiin kaverin luo ja kysyin ”miten kävi?”. Hän sanoi, että pari sorsaa on tossa edessä, ja yksi ehkä pellossa. Totesin, että pellossa on varmasti yksi joten kolmea sorsaa lähdettiin etsimään. Ensimmäisen paikan kaveri tiesi hyvin ja vein Jakin siihen. Riistan etsintä alkoi heti, kuono maassa Jaki kulki pitkin lammen reunaa, eikä aikaakaan kun se löysi sorsan. Se oli vielä elossa, ”Haavakko!” hihkaisin kaverille ja samaan aikaan Jaki nappasi sorsan suuhunsa ja toi minulle. Otin sorsan hengiltä ja kehuin koiraa, sehän meni ihan kivasti. Sitten ajattelin, että haettaisiin se sorsa pellosta jonka näin tippuvan. Laitoin taas Jakin istumaan ja ”eteen!”, taas sama ilme. Noh mentiin sitten yhdessä sinne, jaki edellä ja minä perässä toistellen, että ”mene mene, etsi etsi!”.
Yhtäkkiä jaki heitti 90 astetta vasemmalle ja lähti kulkemaan omiaan, mietin jo, että ei tästä kyllä tosiaan tule mitään. Huomasin kuitenkin sen hännän heiluvan vallattomasti ja kappas, se otti maasta sorsan suuhunsa. Siellä se oli noin 50m eri suunnassa kuin isäntä kuvitteli. Saman tien, kun sorsa oli koiran suussa, se spurttasi täyttä vauhtia luokseni ja antoi kiltisti linnun käteeni. Nyt alkoi tulla jo sellainen olo, että tästähän voi tulla jotain. Menimme takaisin kaverin luo, joka sanoi, että tässä jossain pitäisi vielä olla yksi, tai niin hän ainakin luuli. Hän oli kävellyt ees-taas sitä ojan vartta jossa oletti linnun olevan, mutta ei vain nähnyt sitä. Laitoin Jakin etsimään lintua, niin ei mennyt montaa sekuntia kun häntä taas vispasi ja se poimi heinätupon sisältä sorsan suuhunsa. Sekin oli haavakkona. Koira minun luo ja sorsa minulle.
Tuo olisi todennäköisesti jäänyt löytämättä tai siinä olisi ainakin mennyt todella kauan, että se sieltä heinikon sisältä olisi löytynyt. Nyt tuntui siltä, että kyllähän tuolla koiralla ainakin nokka pelaa. Jakista näki selvästi, että se alkoi pikkuhiljaa ymmärtämään mistä oli kyse, mutta harmi että peli oli siltä osin ohi.

Jakin ensimmäiset sorsalinnut

Iltalento

Päätimme vielä mennä katsastamaan pellot, josko hanhet olisivat siirtyneet järveltä takaisin viljelyksille tekemään tuhojaan. Ei mitään missään, paitsi muutama tuhat päätä järvellä odottelemassa seuraavaa ruokinalle siirtymistä. Menimme kahville ja päätimme, että käydään vielä kokeilemassa lammella uudelleen iltalentoa!

Kahvit oli juotu ja takaisin lammelle, alkoi jo pikkuhiljaa hämärtää, joten meillä olisi ehkä tunti aikaa, kunnes tulisi niin pimeää, ettei ampuminen enää onnistuisi.

Pääsimme pelipaikoille ja taas alkoi jännittämään. Mitenhän se jaksaa olla paikallaan ja löytyykö linnut vielä kun tulee pimeä? Laskin Jakin irti ja annoin sen päästellä suurimmat höyryt ennen kuin siirryttäisi passiin ja sehän päästeli. Sellaisella pentumaisella juoksulla paineli sen kymmenen minuuttia ees-taas, kunnes pyysin sen luokseni ja mentäisiin passiin. Otin hyvän paikan mättäältä ja asettelin asepussin istuma-alustaksi. Jaki kävi viereeni maahan ja ajattelin, että näinköhän se jaksaa tuossa olla niin kauan että tulee töitä.

Meni noin kolme varttia ja alkoi tapahtua. Noin kahdenkymmenen sorsan partti lensi suoraan ylitseni, enkä todellakaan ollut valmis. Ammuin kerran, ohi! Kaverin passipaikka oli parikymmentä metriä minusta vasemmalle, kuulin kaksi laukausta, ”toivottavasti osui?” ajattelin, jospa saataisi Jakille hommia. Ei mennyt kauaa kun seuraava partti sorsia lensi taas ylitseni, turhan korkealta. Tekivät lenkin ja kaveri ampui taas kahdesti, sorsat lensivät pois. Seuraava partti tuli suoraan edestäni minua kohti, ammuin ja lintu tippui. Vasemmalta kuului taas pari laukausta. Tätä jatkui noin kaksikymmentä minuuttia kunnes alkoi olla turhan pimeä enää tunnistaa lintuja ja ampua niitä. Huudahdin kaverilleni, että ”Laitan Jakin noutamaan tuota edessäni olevaa varmasti tippunutta lintua ja menen itse myös katsomaan, eiköhän lopetella…” Sieltä tuli kuitti, lopetellaan.
Otin Jakin viereeni istumaan, näytin kädellä suuntaa ja sanoin ”eteen!”. Nyt hän jo tuntui uskovan, että siellä saattaisi jotain ollakin. Lähti epävarmasti käteni osoittamaan suuntaan ja onneksi lintu oli vain noin 15m päässä edessäni, sillä se oli se matka jonka Jaki etenisi käänytmättä takaisin. Lintu löytyi ja Jaki toi sen taas viipymättä minulle. Aloin olla iloinen ja ennenkaikkea ylpeä koirasta! Ensimmäinen metsästyskoirani ei ainakaan tässä vaiheessa ole vielä katastrofi! Sitten alkoi kuitenkin se vaihe joka itseäni pelotti kaikkein eniten, pimeätyöskentely.

Kaveri oli ampunut useamman laukausen, tiedän hänen olevan kelpo ampuja, joten lintuja olisi varmasti tontissa, mutta miten ne löytyisi. Pimeä tulee lokakuussa melko nopeasti ja alkoi olla jo melko hämärää. Taskulamppu oli tietysti autossa mutta onneksi puhelimen taskulampulla pärjää sen verran, että päästän pimeän yllättäessä hakemaan autosta lamppu jos sille tulee tarvetta. Kävelimme Jakin kanssa kaverin luo, kysyin montako lintua ammuit, johon hän sanoi, ”mielestäni niitä tuli alas viisi, joista yksi on varmaakin haavakko, se on tuossa lammessa edelleen”! Noh, osoitin Jakille suunnan ja aikaisemman kokemuksen perusteella se tajusi heti mistä on kyse. Kuono maassa se lähti hakemaan lintuja ja ennen kuin pääsimme haavakon luo oli jo koiralla ensimmäinen lintu suussa jota se juoksujalkaa toi minulle. Mahtava fiilis kun näkee, kuinka koira todella halua tuoda minulle löytämänsä linnut. Ikään kuin ylpeänä tulisi esittelemään, että ”katso mitä löysin!”.

Jatkoimme matkaa haavakon luo. Koira merkkasi paikan jossa se olettavasti oli ja näimmekin sen pian, kun se jo sukelsi veteen. Päätimme jatkaa muiden lintujen kanssa, kun vielä jotenkin näkee ja palaamme tähän haavakkoon niiden jälkeen. Jaki poimi taas pari lintua tuoden ne minulle. Nyt oli yhteensä siis neljä vesilintua hallussa ja laskujemme mukaan kaksi puuttuisi, toinen oli se joka hetki sitten sukelsi ja toisen pitäisi löytyä pellosta. Menin Jakin kanssa peltoon kun kuulin siipien räpäyksen, Jaki lähti edestäni salamannopeasti kohti tuota ääntä, jonka lähdettä itse en nähnyt, se oli noin 70m päässä meistä. Muutaman siksak -liikkeen jälkeen koiran juoksu stoppasi ja se käänsi täyttä päättä taas kohti minua. Sorsa suussa, YES! Tämä peltoon tippunut yksilö ei ollutkaan täysin kuollut, mutta koiran avulla sekin saatiin talteen!

Menimme takaisin lammen ääreen etsimään sitä viimeistä lintua. Olimme kävelleet lammen jo melkein ympäri ja iski epätoivo, että oliko sorsa sukeltanut ja kuollut sinne, sitä nimittäin käy. Ajattelin itsekseni, että ehkä meidän kanttaisi vielä kerran mennä paikkaan josta se alunperin sukelsi, kun Jaki syöksyi täysin toiseen suuntaan ja metsään, siis metsän sisään. Nauroimme kaverin kanssa, että mitähän se nyt sieltä haistoi. Vaan iloksemme se tulikin hetken kuluttua sieltä sorsa suussa. Sorsa oli noussut pois lammesta ja kävelly metsään piiloon meitä.

Allekirjoittanu ja larandorinnoutaja No More Drake aka JAKI

Koira on iso apu

Tuo päivä oli opettavainen niin minulle kuin varmasti Jakillekin. Useampi sorsa olisi tuon päivän perusteella ”merkattu” ohi ammutuksi, kun emme olisi niitä ilman koiraa löytäneet mitenkään. Koira on iso apu metsälle, ja voin vain ihmetellä miksi harrastusta piti harrastaa yli 15 vuotta että sain viimein aikaiseksi hankkia oman metsästyskoiran. Ensimmäiseksi käyttökoiraksi minulle valikoitui siis labradorinnoutaja. Tarkoitus on opetella sen kanssa vielä verijälki/jäljestys, jolloin se tulee olemaan iso apu myös peuran kyttäysjahdeissa. Tämän lisäksi suunnitelmissa on tutustuttaa sen rusakoihin, ja niiden metästykseen karkoittavana koirana, sillä rusakoita nykyisellä metsästysaleueellani on runsaasti.

Yrssi / Nordicshot

P.S. Kun puhuin tekstin alussa labradorinnoutajasta ”tylsänä tynnyrinä”, niin huomautan, että käyttölijainen labbis on hyvin erilainen kuin perinteinen labbis. Jaki ainakin on melko erinäköinen ja – mallinen, koska noin yhdeksän kymmenestä koiran tapaavasta henkilöstä kysyy koiran rotua. Kun sanon, että se on käyttölinjainen labbis, niin melko usein kuulen, ”ei se kyllä näytä sellaiselta tavalliselta labbikselta”.

Jaa kirjoitus muillekin

Vastaa

Uutta kaupassa

Vastaa

Lisää
Luettavaa

Aimpoint GAIM

Mikä ihmeen GAIM? Olen kesän ajan päässyt tutustumaan Aimpointin kehittämään GAIM metsästys ja -ammuntasimulaattoriin ja selvittänyt onko se erittäin hauska peli vai ammuntaharjoittelua tukeva hankinta. Kyseessä on siis VR-laseilla käytettävä simulaattori jossa voi ampua aina savikiekkoja haulikolla ja riistaa kiväärillä. Laite toimii Oculus Quest -virtuaalilaseilla, ja vain niillä. Ampuminen/metsästys tapahtuu

Lue kirjoitus »
Beretta Ultraleggero

Beretta Ultraleggero

Ultraleggero (ultrakevyt) Beretta julkaisi tälle vuodelle täysin uudenlaisen tuotteen. Kolmisen vuotta kestänyt kehitystyö saatiin valmiiksi ja 20.5.2021 julkaistiin uusi ultrakevyt päällekkäispiippuinen 12/76 haulikko. Kyseessä on siis markkinoiden kevyin teräslukkorunkoinen päällekkäispiippuinen haulikko. Heti alussa lienee aiheellista mainita, että haulikko on ranskanlilja -merkinnällä vartustettu, joka tarkoittaa, että sillä saa ampua kaikkia korvaavia

Lue kirjoitus »

Lämpökamera kytikselle?

Hyötyä vai turhaa elektroniikkaa? Tällä hetkellä puhutaan paljon pimeänäkölaitteista ja siitä onko niiden käyttö eettistä tai miten eettistä se on, vai puhutaanko kenties ”huijaamisesta”? Onko laitteesta metsästyksen kannalta hyötyä vai onko repussa pelkästään turhaa elektroniikkaa? Kannattaako kytikselle tai metsästykseen hankkia lämpökamera?Jutun lopussa kerron oman mielipiteeni näihin kysymyksiin. Ensi kokemukseni Vuosi

Lue kirjoitus »