Suomalainen metsätyskulttuuri, onko sitä?

7.5.2020



Kirjoitin aikaisemmin tekstin metsästyskuvauksesta ja millaista sen tulisi mielestäni olla. Se kirvoitti netissä, tarkemmin sanottuna Facebookin eri metsästysaiheisissa ryhmissä hyvää keskustelua. Muutamaan otteeseen törmäsin ”Mitä niitä kuvia silottelemaan?” tai ”Suomalaiseen metsästyskulttuuriin ei havupedit ja torvet kuulu” -tyyppisiin kommentteihin. Se ei juuri hetkauttanut minua suuntaan tai toiseen, mutta ilmeisesti jonkun kytkimen se päässäni käänsi, sillä sen jälkeen olen törmännyt vastaaviin kommentteihin aika laajastikin, joka johtunee siitä, että nyt en pelkästään lue niitä, vaan kiinnitän huomioni. Näitä kommentteja tuntuu viljelevän aika monikin ”paremmin tietävä” erämies, joten lienee aika vähän oikoa näitä uskomuksia. 

Kun sanotaan, että suomalaiseen metsästyskulttuuriin ei kuulu saaliin esittely tai sillä kehuskelu, pitää se osin paikkansa, osin taas mennään metsään että raikaa. Siitä olen varmasti samaa mieltä, että rumia ja epäkunnioittavia tilanteita ei pidä esitellä.

Vanhoihin uskomuksiin liittyy erittäin paljon kateutta ja pilausta, siis metsämiehet pyrkivät parhaansa mukaan pilaamaan toisen metsämiehen jahtionnen kateuden vuoksi. Näihin uskomuksiin liittyi myös vahvasti monet metsänjumalat ja hiidet, varsinkin metsänjumala Tapio ja hänen puolisonsa Mielikki. Näitä pilauksia koitettiin sitten välttää koreilematta omilla saaliillaan, ja samalla kuitenkin saaliit esiteltiin Jumalille, ja kiiteltiin niistä. Voidaan siis päätellä, että tavallaan molemmat osapuolet ovat oikeassa, mutta alla muutamia tapoja jotka kuitenkin kumoavat toisen.  Näyttää siis siltä, että pienriistan metsästyksessä ei saalista esitelty, mutta aseteltiin. Historiastamme löytyy kirjoituksia havupedeistä jo 1800-luvulta. Seuraava ote on Carl Axel Gottlundin päiväkirjasta vuodelta 1815, jonka hän kirjoitti Puumalan matkalla kohdatessaan kaksi erämiestä kokemassa pyydyksiään. ”Sinne (Jyväniemeen) tultua näimme ketun raudoissa vielä elävänä. Ne (metsämiehet) löivät sitä kepillä kuonoon ja se kuoli. Ne asettivat sen kuusenhavujen päälle, lankesivat kumpikin omalla puolella polvilleen ja hatuttomin päin lukivat rukouksiaan ja kiitosuhriaan metsän emännälle”, tässä tapauksessa siis Mielikille. Yli 200 vuotta sitten on siis jo pienriistaa kunnioitettu ja jumalia kiitetty asettamalla saalis havupedille.  

Kaksi suomalaista metsästäjää sekä saalis havupedillä.


Suurriista onkin oma lukunsa kokonaan, jos kuvitellaan, että pienriistaa ei esitelty, niin suurriistan kanssa sitä tehtiinkin sitten ihan tosissaan. Lyhykäisyydessään esimerkiksi karhunmesästys oli sen aloituksesta loppuun melkoinen festivaali. Karhunpyyntiin liittyi monenlaisia rituaaleja, ennen ja jälkeen itse karhun surman, jota itseasiassa pidettiin helppona tekona. Töitä piti tietysti tehdä paljon, että karhu oli saatu eräksi, eikä siitä tietenkään voinut oman seurueen ulkopuolelle tarinoida, sillä saalis olisi saattanut mennä muille tai olisi langetettu pilaus. Kuitenkin kun karhu oli lopulta saatu eräksi, vaatimattomuus ja nöyristely loppui kuin seinään, oli peijaisten aika!  Kun peijaiset  tai jossain sanotut ”kouon päälliset” alkoivat, niin karhulle, metsän kantaisälle, pidettiin siis hautajaiset tai häät. Karhun talja saatettiin asettaa penkille kuin arvovieras. 

karhu
Ilomantsilainen mies esittelemässä nuorta saaliskarhuaan

On myös kirjoitettu tarinoita kuinka ennen peijaisia karhua, voimakasta ja arvostettua vastustajaa lepyteltiin asettamalla se rekeen istumaan ja laitettiin viinalasi käteen, ikään kuin tarjottiin sille ryyppy, ennen kuin kaatajat ite ottivat ryypyn. Varsinaisissa juhlissa ei juomaa säästelty, olutta ja viinaa kului. Juhlat loppuivat kun kulkue toimitti (muun juhlaväen seuratessa kulkueen perässä) kallon kallopuulle, karhunkallopetäjälle, jonka juureen luut haudattiin. Näin karhu palautettiin metsään ja lähelle taivasta, josta se oli maahan tullutkin.
Rituaaleja piti olla, sillä niillä torjuttiin epäjärjestys ja varmistettiin pelisäännöt, joiden mukaan tuli toimia luonnossa. Vapaasti ajateltuna silloiset rituaalit olivat hyvinkin verrattavissa nykyiseen metsästyssääntelyyn ja -lakiin.  Vaikka yllä kirjoitan vain karhunmetsästykseen liittyvistä rituaaleista on kuitenkin vanhoista hirvi- ja karhurunoista päätelty, että Suomessa olisi eräkaudella asunut kahden klaanin jäseniä, karhukansaa ja hirvikansaa. Sen pohjalta on päätelty, että hirvenpyyntiin on liittyny samantapaisia menoja kuin karhunpyyntiin, mutta miedontuneina.  

Suomussalmelainen karhunkallonpetäjä 1915

Suomessa on myös 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa pidetty metsästystä urheiluna, jota on toteutettu seuruejahteina. Peltopyitä on tuotettu suomalaiselle tilalle ulkomailta, kun kanta oli alkanut taantumaan mutta tilan omistaja oli halunnut järjestää jahteja lähipiirilleen. On muisteluja kuinka Helsingin herrat ovat kiertäneet Maaningalla asti peltopyyjahdeissa koirensa kanssa. Paikalla oli tottakai paikalliset metsästäjät heillä oppaina. Karhunpesiä on myyty huutokaupalla parhaiten tarjoavalle, joka taasen puhuu metsästyksen kaupallisuuden puolesta. Kaupallisuudesta löytyy myös monenlaista mielipidettä ja näkemystä, jätetään se kuitenkin tällä kertaa rauhaan.  Suomessa on ollut myös monia päiviä, jolloin on ollut voimassa pyyntikieltoja. Klemetin, Kaisan ja Markuksen päivinä ei saanut metsästää, Markuksen päivänä (25.4.) aloitettiin peltoviljelykausi ja Klemetti ja Kaisa (23. ja 25.11) liittyivät joulun odotukseen. Suurina juhlapyhinä kuten jouluna oli metsästys myös kielletty ja myös nykyäänkin monet riistanhoitopiirit julistavat joulurauhan metsän eläimille.

Tästä voidaan nähdä, että joitain asioita on jäänyt elämään nykyisiin metsästystapoihin ja jotkut on unohtunut tai ainakin haluttu unohtaa. Olen jutellut näistä havupedeistä ja torvista monien metsästäjien kanssa, ja toiset tuntuvat pitävän itsestään selvyytenä, että esim eräksi saatua jänistä tai rusakkoa ei laiteta (esim tulilla ollessa) maahan tai hangelle vaan nimenomaan asetetaan havupedille koska näin on aina tehty, ja toiset taas eivät ole kuulletkaan, että Suomessa olisi koskaan tehty noin.  

1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa yläluokam piirissä painotettiin metsästyksen urheillullisuutta. Kuvassa sporttimetsästäjiä saaliineen 1910-luvulta


Tästä siis teen päätelmäni, joka on täysin oma näkemykseni asioista. Metsästäjät Suomessa ovat olleet jakautuneina eri porukoihin, karhunmetsästäjät vs hirvenmesästäjät, rahvas vs herrat jne joista jokainen on jakanut perimätietona omia tapojaan. 1800-luvun loppupuolelle tultaessa on ollut kahta ”lajia”: metsästystä harrastavia erämiehiä ja hengissä pysyäkseen metsästäviä erämiehiä. Kuten aiemmin tekstissä on tullut mainittua, nuo rituaalit ovat olleet sääntöjä ja lakeja, niin niitä ei välttämättä nälkäänsä metsästäneet ole noudattaneet ja ovat täten suorittaneet myös esim salakaatoja, jolloin he eivät ole myöskään näistä rituaaleista ja kulttuurista juuri tietoa jakaneet. Kun Suomessa seuruemetsästys alkoi toden teolla olla se yleisin ja monelle ainoa tapa metsästää, nämä kaksi edellä mainittua ”porukkaa” ovat sitten lopuksi ”joutuneet” liittymään samoihin seuroihin kun maita on liitetty yhtenäisiksi metsästysalueiksi ja säännösttely on lain kirjossa kiristynyt. Mikä ”kulttuuri” on sitten ottanut voiton näissä seurueissa liittynee varmasti opin saaneiden historiasta ja kumpaako ”kuppikuntaa” on ollut enemmistö, ne opit on sitten jaettu eteenpäin taas perimätietona. 

1800-luvun loppupuolella suurina nälkävuosina urheilumetsästäjiä ja seuratominnan aloittaneita herroja pidettiin rahvaan keskuudessa syyllisinä pyyntirajoitusten ja -kieltojen aikaansaamiseen. Riistanhoitoa ja siitä puhumista pidettiin herrojen harrastuksena ja vain yläluokalla oli varaa ja aikaa moisiin kotkotuksiin. Se riistanhoito ja ne rajoitukset ovat loppujen lopuksi kuitenkin luoneet pohjan nykyisille metsästystottumuksillemme sekä kannanhoidolliselle ja kestävälle metsästystavallemme, jota me kaikki Suomen yli 300 000 metsästäjää harjoitamme.  Suomessa on siis metsästyksessä pitkät perinteet ja kulttuuri. Historia osoittaa, että eri puolilla Suomea on ollut erilaiset tavat ja eri lähtökohdista olevat metsästäjät ovat omanneet erilaisia arvoja.   Kuitenkin kauan, eli aina, nämä eri tavoilla ja -lähtökohdilla olevat metsästäjät ovat metsästäneet ja eräilleet samoissa metsissä Tapion ja Mielikin mailla ja tekevät sitä edelleen vuonna 2020.  

Tässä välissä kerrottakoon vielä, että kun aiemmin, aina 1990-luvun loppuun saakka, metsästystutkinnon suorittaneista yli puolet oli 15 vuotiaita maaseudulta olevia poikia. Nykyisin sama määrä on noin 30%. Uutena ja kasvavana ryhmänä on tullut kaupunkilaiset 29-39 vuotiaat naiset ja miehet, joiden tutkinto-osuudet ovat lähes 60%.

Voidaan siis olettaa, että aikaisemmin yli 50% uusista metsästäjistä saivat tietonsa ja oppinsa perimätietona, mutta nykyisin suurin osa on täysin erilaista ja uusista lähtökohdista, joilla ei välttämättä tätä perimätietoa ole ensi kädellä saatavana, vaan sitä joudutaan etsimään. Näin ollen voidaan ajatella, että myös metsästyskulttuurimme on uudistumassa ja elää murrosta. Me kaikki voimme osaltamme vaikuttaa siihen.

Seuraavan kerran kun olet sanomassa, ettei jokin kuulu Suomen metsästyskulttuuriin tai muuten on väärin, sano mielummin, että se ei kuulu sinun tapoihisi, mutta älä väitä, että se olisi väärin tai vastoin suomalaista kulttuuria, ellet 100% varmuudella tiedä sitä. Kuten yllä on huomattu, että vaikka isoisä tai hänen isänsä on opettanut sinulle asioiden olevan tietyllä tavalla, on se silti vain hänen näkemyksensä asiasta, ei kaikkien.   

Tämän tekstin tietolähteenä on käytetty mm Heikki Lehikoisen teosta Tuo Hiisi hirviäsi -metsätyksen kulttuurihistoria Suomessa (2007). Teoksessa Lehikoinen on käyttänyt lähteinään kymmeniä ja kymmeniä eri suomalaisia kirjoituksia aiheista.

Tästäkään teoksesta tai mistään muustakaan lähteestä en ole löytänyt tarinoita tai taustoja sille, että Suomessa ei tule toivottaa metsästys- tai kalastusonnea tai varsinkaan kiittää siitä. Tai siis ”kaikkihan” tämän tietää, mutta mistä se on lähtöisin??

Heikki Lehikoisen teos Tuo Hiisi hirviäsi -metsätyksen kulttuurihistoria Suomessa

Jaa kirjoitus muillekin

Vastaa

Uutta kaupassa

Vastaa

Lisää
Luettavaa

Aimpoint GAIM

Mikä ihmeen GAIM? Olen kesän ajan päässyt tutustumaan Aimpointin kehittämään GAIM metsästys ja -ammuntasimulaattoriin ja selvittänyt onko se erittäin hauska peli vai ammuntaharjoittelua tukeva hankinta. Kyseessä on siis VR-laseilla käytettävä simulaattori jossa voi ampua aina savikiekkoja haulikolla ja riistaa kiväärillä. Laite toimii Oculus Quest -virtuaalilaseilla, ja vain niillä. Ampuminen/metsästys tapahtuu

Lue kirjoitus »
Beretta Ultraleggero

Beretta Ultraleggero

Ultraleggero (ultrakevyt) Beretta julkaisi tälle vuodelle täysin uudenlaisen tuotteen. Kolmisen vuotta kestänyt kehitystyö saatiin valmiiksi ja 20.5.2021 julkaistiin uusi ultrakevyt päällekkäispiippuinen 12/76 haulikko. Kyseessä on siis markkinoiden kevyin teräslukkorunkoinen päällekkäispiippuinen haulikko. Heti alussa lienee aiheellista mainita, että haulikko on ranskanlilja -merkinnällä vartustettu, joka tarkoittaa, että sillä saa ampua kaikkia korvaavia

Lue kirjoitus »

Lämpökamera kytikselle?

Hyötyä vai turhaa elektroniikkaa? Tällä hetkellä puhutaan paljon pimeänäkölaitteista ja siitä onko niiden käyttö eettistä tai miten eettistä se on, vai puhutaanko kenties ”huijaamisesta”? Onko laitteesta metsästyksen kannalta hyötyä vai onko repussa pelkästään turhaa elektroniikkaa? Kannattaako kytikselle tai metsästykseen hankkia lämpökamera?Jutun lopussa kerron oman mielipiteeni näihin kysymyksiin. Ensi kokemukseni Vuosi

Lue kirjoitus »